Työuupumus ja ylikunto

Työuupumus ei oirehtinut minulla ainoastaan mielen tasolla, vaan se näkyi myös kehollisesti. Vaikka olin uupunut hyvin staattisessa, päätteellä tehtävässä asiantuntijatyössä, kehollinen kokemukseni vastasi pikemminkin useita peräjälkeen juostuja maratoneja. Hermostoni oli aivan finaalissa, olin ylivirittynyt ja levoton, eikä palautumisesta tai rentoutumisesta tullut mitään. Stressihormonitasoni olivat tapissa ja moni arjen askarekin tuntui ylivoimaiselta – olin sekä psyykkisesti että fyysisesti loppu. Tästä huolimatta jatkoin liikkumista ja urheilemista minulle tavanomaisilla määrillä, jätin huomiotta kehon signaalit palautumisen haasteista ja pusersin treenejä läpi fiiliksestä riippumatta.

Liian raskas liikkuminen uupuneena ei 
tue toipumista.

Tässä postauksessa lähden hieman perkaamaan toipumisprosessini aikana tekemiä havaintoja työuupumuksen ja liikkumisen välisestä suhteesta sekä tuon esiin joitakin palautumiseen liittyviä virheitä, joita tein matkan varrella. Tarkastelen työuupumuksen ja ylikunnon välistä suhdetta, ja kerron miten ylikunto näkyi omalla kohdallani. Olen aikaisemmin kirjoittanut liikkeestä lääkkeenä ja nähnyt liikunnan olleen minulle tärkeä henkireikä uupumuksen kourissa. Vaikka liikunta toimi henkisenä lääkkeenä, tuli siitä minulle fyysinen lasku maksettavaksi ylikunnon muodossa. Tämä postaus keskittyy tähän fyysiseen puoleen, mutta suosittelen alkajaisiksi lukemaan tuon jo hieman vanhemman postauksen liikkumisen mentaalipuolen merkityksestä.

Liikkumaan vaikka väkisin

Liikunta on ollut elämässäni aina läsnä ja urheilutaustani takia minun oli kaikista luonnollisinta hakea työuupumuksen aikana menetettyä toimijuuttani juuri liikunnan parista. Olin joutunut karsimaan liikkumisesta huomattavasti ollessani sairastuttaneessa työsuhteessa, aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen, joten kun työsuhde tuli päätökseensä, palasin takaisin liikuntaharrastusteni pariin ja harjoittelin samalla intensiteetillä kuin ennen uupumustani. Lihaskuntoharjoittelin kuntosalilla useita kertoja viikossa, juoksin tavoitteellisesti ensimmäistä puolimaratoniani varten ja tein useampia pitkiä vaelluksia eri retkeilykohteissa. Liikkumisen pariin palaaminen toi minulle pystyvyyden tunnetta ja onnistumisen kokemuksia, vaikka samanaikaisesti olinkin hyvin ahdistunut, kiihtynyt ja levoton – olinhan keskellä vakavasta uupumuksesta toipumista. Toipilaana, työelämän ulkopuolelta käsin, minulla oli myös hyvin aikaa liikkua ja harrastaa.

Minun olisi ollut tärkeää kuulla
"varoitteluja" ylikunnon mahdollisuudesta
uupumuksen yhteydessä.

Liikuntaa pidetään yleisesti erinomaisena lääkkeenä moniin mielenterveydellisiin ja somaattisiin oireisiin, ja esimerkiksi lievässä masennuksessa liikunnan on todettu olevan tutkitusti lääkkeitä tehokkaampaa. Sain vahvistusta treenaamiselleni palvelujärjestelmän ja ammattiauttajien taholta, ja ulkoapäin tulevan kannustus sai minut pitämään valintojani terveellisinä ja hyvinvointia tukevina. Kukaan ei puhunut sanallakaan ylikunnon mahdollisuudesta eikä minulle esimerkiksi kerrottu, miten sekä työuupumus että raskas liikunta nostattavat kehon stressihormonitasoja. Jo valmiiksi tapissa olleet kortisolitasoni pysyivät minulla siten edelleen koholla eikä palautumista päässyt tapahtumaan: uupumusoireiluni pitkittyi. Avainasemassa olisi tietysti ollut kevyt liikunta, mutta rajattomana suorittajana ja tekemisiäni kohtaan vaativana keveyden tunnistaminen ei ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys. Työuupumus oli lisäksi heikentänyt lähtötasoani ja rapauttanut kokonaisvaltaista jaksamistani, joten se, mikä ennen oli kevyttä, olikin uupuneena jo huomattavasti raskaampaa.

Ylikunnon oireet

Ylikunnossa ja työuupumuksessa on pohjimmiltaan hyvin paljon samaa, ja koska molemmat ovat lähtöisin liiallisesta kuormituksesta suhteessa palautumisen kapasiteettiin, muistuttavat niiden oirekuvat toisiaan. Sydämentykytykset, sykkeen vaihtelut, uneen liittyvät ongelmat, ylivirittyneisyys ja alhainen stressinsietokyky ovat oireita, joita esiintyy niin ylikunnossa kuin työuupumuksessakin. Molempiin liittyy myös erilaisia psyykkisiä oireita kuten mielialan laskua ja ärtyneisyyttä sekä keskittymiskyvyn ja motivaation puutetta. Tämän takia oireiden syiden erittely on haastavaa, ja työuupumuksen ja ylikunnon erottaminen toisistaan pitkälti mahdotonta. Varovaisesti uskaltaisin jopa epäillä, että jokaiseen vakavaan työuupumukseen liittyy eriasteista ylikuntoa ja ylikuntoon taas uupumusta.

Joudutin ylikuntoa omalla toiminnallani liikkumalla kuormittuneena yli äyräiden, mikä taas lisäsi ylikuntoon liittyvää oirehdintaa ja vaikeutti uupumusoireiluani. Selkeinten ylikunnon oireet paikantuvat kohdallani suorituskykyyn liittyvinä haasteina, kuten peruskunnon romahtamisena ja voimatasojen tippumisena. En jaksanut enää yhtään samoja asioita kuin ennen, sykkeet huitelivat herkästi taivaissa, ja kaikenlainen progressio ja kehittyminen tulivat tiensä päähän. Lisäksi kärsin harjoitusten jälkeisistä hyvin vaikeista lihaskivuista, jotka saattoivat helposti kestää viikonkin ajan ja, joihin kuuluivat kivuliaat krampit ja suonenvedot. Tämän kaltaiset kivut eivät olleet seurausta maksimien tekemisestä, vaan ne saattoivat tulla varsin tavanomaisten, kevyidenkin treenien jälkeen, eikä magnesiumilla, tulehduskipulääkkeillä tai relaksanteilla ollut oireisiin juurikaan vaikutusta. Kenties kaiken tämän seurauksena liikkuminen ja erityisesti kuntosalilla käyminen alkoi tuntua vastenmieliseltä eikä liikunta tuntunut antavan minulle enää samanlaista mielihyvän tunnetta kuin aikaisemmin. Tämä ajoi minut vähentämään liikkumisiani, mikä silloin suuresti harmitti minua, mutta mihin nykyisin suhtaudun kiitollisuudella: olihan se askel kohti parempaa toipumista.

Mikä auttoi ylikuntoon?

Minulla meni työuupumuksen eskaloitumisen jälkeen vuodesta puoleentoista vuoteen ennen kuin aidosti siirryin liikkumaan jaksamistani ja palautumiskykyäni kuunnellen. Vähensin salikäyntimääriäni huomattavasti, vaihdoin valtaosan juoksulenkeistä kävelylenkeiksi enkä enää orjallisesti noudattanut suunnittelemaani treeniaikataulua, jätin treenikertojakin välistä. Hyväksyin sen, että tarvitsen lepoa. En lopettanut liikkumista tyystin, vaan siirryin pikemminkin kiinnittämään huomiota sen hetkiseen jaksamiseeni ja tekemään asioita sen mukaisesti. Vointini ei tämän seurauksena välittömästi kohentunut, ja ylikunto-oireet vaivasivat minua ilman raskaita treenejäkin vielä kauan. Koska stressi kroonistuu herkästi, työuupumus ja ylikunto ovat seuralaisia, joista on hankala päästä eroon ja, jotka uusiutuvat herkästi. Työuupumuksesta toipuminen onkin vienyt minulta useamman vuoden ja saman mittainen ajanjakso on mennyt myös ylikunnon selättämiseen. Käyn seuraavaksi läpi asioita, jotka ovat olleet matkan aikana isossa roolissa ylikunnosta eroon pääsemiseksi.

Raskaan liikunnan vähentäminen ja 
elämäntavalliset muutokset auttoivat
ylikuntooni.

Suhtaudun tätä nykyä työuupumukseen (ja ylikuntoon) sekä psyykkisenä että fyysisenä oireyhtymänä, jonka hoidossa olisi hyvä huomioida molemmat ulottuvuudet. Kohdallani tämä tarkoitti karkeasti ottaen sitä, että eheytin psyykkistä puoltani psykoterapiassa ja fyysistä puoltani esimerkiksi hieronnassa (tästä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa liikuntaa käsittelevässä postauksessani). Tein myös elämäntavallisia muutoksia, joiden vaikutukset näkyivät niin psyykkisessä kuin fyysisessä voinnissani. Yksi tällainen merkittävä muutos oli alkoholin käytön lopettaminen, mikä osaltaan vaikutti positiivisesti kortisolitasoihini hermostoa rauhoittaen. Toinen varsin yksinkertainen ja arjessa selkeinten näkyvä asia hermostoni tasapainottamisessa on ollut energiajuomien ja kahvin juomisen lopettaminen. Vetämättömyyden paikkaileminen kofeiinin avulla oli kohdallani merkittävä tekijä ylivirittyneisyyden ja ylikunto-oireiluni taustalla: kofeiini häiritsee hermovälittäjäaine asetyylikoliinin rauhoittavaa vaikutusta parasympaattisessa hermostossa ja voi siksi lisätä ahdistusta. Kofeiinin saannin rajoittaminen siten paitsi rauhoitti minua myös laski stressitasojani, katkaisi toistuvan taistele tai pakene -olotilan sekä paransi unenlaatuani. Kaikkinensa lopettaminen kävi kohdallani ilman vieroitusoireita, olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin täällä. Minusta on erikoista, miten vähän kofeiinin kielteisistä vaikutuksista puhutaan ja, miten ahdistukseen usein tyrkytetään lääkkeitä, vaikka kestävämpi vaihtoehto voisi löytyä ihan vain kofeiinin saannin vähentämisestä. Kenties sitä voi pitää simppelinä keinona myös ylikuntoa vastaan.

Jooga lääkkeenä

Vaikka työuupumus ja ylikunto aiheuttivat voimakasta vetämättömyyttä, minussa oli paljon kehollisesti patoutunutta energiaa, jonka käyttöön valjastaminen oli oireiluni takia haastavaa. Ylikunto aiheutti minulle isosti lihasjumeja, joten ajauduin hieman sattuman kautta joogan pariin, sillä halusin löytää dynaamisen vaihtoehdon kehonhuollolle ja venyttelylle. Halusin kokeilla jotakin uutta, kotoa käsin tehtävää harjoittelua matalalla kynnyksellä, ja päädyin YouTuben kautta erilaisten joogavideoiden pariin. Olin aikaisemminkin joogaillut yksittäisiä kertoja, mutta se ei oikein koskaan ollut säväyttänyt minua: Hatha- ja Yin-joogien hidastempoisuus tuntui minusta rentouttavan sijasta pikemminkin puuduttavalle ja ärsyttävälle. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin hieman nopeatempoisempaa Vinyasa Flow-joogaa ja voisin melkein sanoa, että olin kerrasta myyty. Flow-jooga antoi minulle tarpeeksi haastetta, sain kaipaamaani rentoutusta liikkeen avulla ja voimistelutaustani takia tuntui kuin olisin palannut takaisin kotiin, johonkin tuttuun, jota olin tietämättäni elämääni kaivannut. Olin pitkästä aikaa yhtä kehoni ja mieleni kanssa, ja tuntui käsittämättömälle minkälainen vaikutus vain 15 minuutin harjoittelulla oli kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnilleni. Joogaamisesta tulikin minulle nopeasti säännöllinen arkirutiini, jonka pariin palasin yhä uudestaan ja uudestaan, ja nykyään minun on vaikea kuvitella elämääni ilman sitä.

Ylikuntooni on auttanut joogan kaltainen
liike, jossa yhdistyvät hengitys, keho ja 
mieli.

Omalla kohdallani uskallan sanoa, että juuri jooga on ollut avainasemassa ylikunnon selättämisessä, sillä onnistuin sen avulla ensimmäisiä kertoja pitkiin aikoihin aidosti rentoutumaan ja sain sisälläni vallinneen kaoottisen energian tilalle myönteistä liikkeelle panevaa voimaa. Hengityksen tahtiin tehtävä liikkuminen paransi minua sisäisesti, se aktivoi vagushermoani ja vahvisti keho-mieliyhteyttäni. Joogalla on ollut vaikutuksensa myös elämänkatsomukseeni, sillä läsnäolon ja mielenrauhan vahvistumisen myötä olen alkanut suhtautua moniin asioihin lempeämmin ja uudelta kantilta. Olen aiempaa hyväksyvämpi ja tyytyväisempi, ja hahmotan itseni ja elämän rajallisuuden selkeämmin. En oikeastaan pidä joogaamista fyysisenä harjoitteluna, vaan suhtaudun siihen enneminkin mentaalipuolen tekemisenä, omanlaisena terapiana. Tämä on myös syy sille, miksi en esimerkiksi osannut olla kovin huolissani psykoterapian päättymisestä – tiesin omaavani keinoja jatkaa elämässä eteenpäin. Joogan kautta saamani isoin oivallus ylikuntoon liittyen on se, ettei toipuminen välttämättä tapahdu staattisuudesta ja liikunnan lopettamisesta käsin: keskiössä on voimavaroihin soveltuvampien liikuntamuotojen löytäminen. Haluan vilpittömästi suositella joogaa kaikille ylikunnosta ja uupumuksesta kärsiville, sillä olen saanut siitä itse niin suuren avun. Joogatyylejä on myös erilaisia, joista voi valita itselle soveltuvimman.

Tasapainoinen hermosto

Työuupumus vei minua kohti ylikuntoa ja hermoston tasapainottaminen on kohdallani tarkoittanut psyykkisen ja fyysisen kunnon kohenemista. Uupumus riisti minulta liikunnan ilon useammaksi vuodeksi, mutta uupumuksen ja ylikunnon ansiosta liikunnan pariin palaaminen mahdollistui minulle kestävämmällä tavalla. Opin kiinnittämään huomiota jaksamiseeni ja palautumiseeni sekä pitämään huolta siitä, että liikun minulle sen hetkisen vointini mukaisesti. Vaikka uupumuksen läpikäyminen on ollut täyttä helvettiä, olen saanut elämääni valtavasti uutta sen myötä. Olen oppinut rentoutumaan, päästämään irti stressistä, purkamaan ylivirittyneisyyttä ja tunnistamaan itsestäni merkkejä, jolloin hidastaminen on paikallaan. Tilastojen valossa on hyvin todennäköistä, että tulen elämässäni vielä uudemmankin kerran uupumaan ja menemään ylikuntoon, mutta jostain syystä en osaa olla tästä huolissani. Itsetuntemukseni ja palautumiskykyni ovat aiempaan verrattuna uudella tasolla, olen enemmän kartalla siitä, mitä minussa tapahtuu, enkä enää nykyisin laiminlyö uupumuksesta kieliviä varoitusmerkkejä. Olen hyvällä tavalla erilainen kuin ennen. En olisi esimerkiksi vielä joitakin vuosia sitten uskonut, että minusta tulee alkoholista ja kahvista kieltäytyvä joogailija, mutta sellainen minä tänä päivänä olen – ja siitäkös hermostoni on minulle erityisen kiitollinen.

 

Miten lähteä purkamaan ylikuntoa?

• Laita raskas liikunta tauolle ja hyväksy levon tarpeesi.
• Huolehdi riittävästä nukkumisesta.
• Kokeile joogaa, meditointia ja/tai erilaisia syvähengitysharjoituksia.
• Keskity elämässäsi mukaviin asioihin ja karsi sellaisia, jotka tuottavat sinulle stressiä.
• Syö terveellisesti ja kokeile, minkälaisia vaikutuksia alkoholin ja kofeiinin käytön vähentämisellä on.
• Anna toipumiselle aikaa!

Lopetin kahvin juomisen nukkuakseni paremmin

Työuupumuksen myötä elämääni asteli unettomuus ja sen aiheuttamat haasteet. Nukahtamisen vaikeudet, yölliset heräilyt ja huonolaatuinen uni tuntuivat kroonistuneen uupumukseni seurauksena. Kuluvan vuoden alussa mittani tuli täyteen ja päätin kokeilla lieventää kärsimystäni lopettamalla kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttimisen. Halusin pyristellä eroon kofeiinikoukusta ja selvittää, josko sen onnistuneella selättämisellä olisi positiivisia vaikutuksia nukkumiselleni. Suhtauduin lopettamiseen melko rauhallisesti, vaikka olinkin varautunut kofeiinivajeesta aiheutuviin vieroitusoireisiin kuten päänsärkyyn ja väsymykseen, ja pidin varmana sitä, että lopettamisesta seuraavat pari viikkoa olisivat tuskallisia. Kaikeksi yllätyksekseni pääsinkin helpolla, käytännössä ilman minkäänlaisia vieroitusoireita ja koin lopettamisen hyvinkin vaivattomaksi. Hiljalleen kofeiinijuomien lopettamisesta seuraavat vaikutukset alkoivat näkyä ja heijastua positiivisesti myös unen saralle.

Työuupumus kroonisti unettomuuden

Unettomuus näyttäytyi minulle muun muassa
nukahtamisvaikeuksina, yöllisinä heräilyinä ja 
huonona unen laatuna.

Pystyn melko suurella varmuudella toteamaan unettomuuteni kroonistuneen työuupumuksen seurauksena. Aikaisemmin minulla ei juurikaan ollut haasteita nukkumisen kanssa – ainakaan sellaisessa laajuudessa, mitä ne uupumuksen jäljiltä olivat. Totta kai silloin ja nykyisinkin on kausia, jolloin nukkuminen on vaivatonta ja kausia, jolloin siitä ei tule mitään. Hyvien kausien huomattava väheneminen kertoi minulle kuitenkin sen, että kyseessä on tilanteen vaikeutuminen ja unettomuuden hankaloituminen. Nukahtamisen helppous ja virkeänä herääminen tuntuivat taakse jääneeltä elämältä. Työuupumukseni yksi ensimmäisistä oireista oli juuri uneen liittyvät haasteet, sillä stressin seurauksena unen päästä kiinni saaminen oli vaikeaa ja työt kirjaimellisesti tulivat uniini. Työuupumuksen eskaloitumispisteessä minulla oli täysin unettomiakin öitä matkassa mukana. Unen laatu että määrä heikkenivät siten merkittävästi.

Oirehdinta ei päättynyt työstressin hellittäessä ja tänäkin päivänä, vaikka olen suhteellisen selvillä vesillä toipumisprosessissani, haasteet nukkumisen kanssa ovat läsnä. Toipumiseni onkin keskittynyt vahvasti myös unettomuuden hoitamiseen ja unirytmin paremmalle tolalle saamiseen. En ole käyttänyt unilääkkeitä, mutta varmasti silloin tällöin lääkitys olisi ollut vaikeimpina aikoina ihan paikallaan. Käytän nukkumisen tukena melatoniinia erityisesti kausina, jolloin nukkuminen on haastavaa ja siitä koen saaneeni myös apua. Lisäksi pyhitän illat rauhoittumiselle, suosin säännöllistä vuorokausirytmiä ja pyrin suhtautumaan unettomuuteen ilman turhaa stressiä. Ei ole maailmanloppu, jos joinain öinä nukkuu huonommin kuin toisina. Nykyisin osaan myös paremmin kuunnella itseäni ja tiedostan, että unettomuuden nostaessa päätään, minun olisi hyvä kiinnittää paremmin huomiota jaksamiseeni. En silti tieten tahtoen halua kärsiä unettomuudesta ja kofeiinin käytön lopettamisesta tuli ikään kuin yksi itsehoitomenetelmä paremman unen takaisin saamiseksi.

Ei enää kahvia!

Minulla on mittarissa kahvin juomista noin 15 vuotta. Aloitin kahvin juomisen 16-vuotiaana ja pidin sitä eräänlaisena aikuistumisriittinä. Siirryin mehupöydästä kahvipöytiin juomaan sosiaalisesti hyväksyttyä aikuisten juomaa. En alkujaan pitänyt kahvin mausta, mutta minulle vakuuteltiin, että kyllä siihen tottuisi. Maku on kuitenkin yksi syy, mikä ajoi minut lopettamaan, eikä minulla rehellisesti sanottuna ole lainkaan ikävä kahvista seuraavaa jälkimakua tai kitkerää suuntuntumaa. En missään vaiheessa kyseenalaistanut juomaperiaatteitani tai ylipäänsä sitä, miksi join orjallisesti aamuisin aina kupin kahvia saadakseni päivän käyntiin. Kaikkihan kahvia juovat. Kahvin juomiseen liittyvät kulttuuriset tekijät ovat mielestäni hyvinkin mielenkiintoisia ja uskon näiden olevan erityisen yleisiä Suomessa, jossa kahvi on likimain kansallisjuoman asemassa ja, jossa kahvia juodaan eniten maailmassa. Kahvi kuuluukin kiinteästi moniin sosiaalisiin tapahtumiin, pidetäänhän työpaikoilla kahvitaukoja ja ystäviä tavataan kahvittelun äärellä. Kahvittomuus voi herättää kummeksuntaa ja tarjotusta kahvista kieltäytyminen voi viestittää tietynlaista epäkohteliaisuutta.

Kulutin kahvia keskimäärin kahdesta kolmeen kuppia päivässä ja kuten edellä toin esiin, aamukahvi oli minulle välttämätön tapa saada päivä käyntiin. Kahvin lisäksi kulutin energiajuomia ja erinäisiä korkeakofeiinisia urheilujuomia. Näiden markkinoinnista voisi kirjoittaa oman tekstinsä, mutta energiajuomista saatu kofeiinimäärä nostaa päivän kokonaispottia melko huomaamattomastikin hyvin korkeaksi. Tämä edelleen vaikuttaa negatiivisesti nukkumiseen. Suosittelen vilkaisemaan YLE:n tuottaman kofeiinilaskurin, joka laskee kätevästi päivän kofeiininsaannin ja sen, miten se vaikuttaa yöuniin. Löydät laskurin täältä. Energiajuomia kulutin melko vaihtelevasti, mutta keskimäärin noin muutaman tölkin viikoittain. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Erityisesti niitä meni päivinä, joita edeltävät yöt olin nukkunut huonosti. Koin hyvinvointini kannalta tärkeäksi katkaista kierteen, jossa nukutaan huonosti ja huonosti nukuttuja öitä seuraavia päiviä lääkitään kofeiinijuomilla. Vaikka olen lopettanut kahvin ja energiajuomien juomisen, en aivan tyystin ilman kofeiinia kuitenkaan ole. Korvasin nimittäin kahvin (ja energiajuomat) vihreällä teellä, jossa myös on kofeiinia, mutta jokseenkin maltillisemmin. Teetä juon suurin piirtein saman verran kuin join kahviakin eli muutaman kupin päivittäin.

Vieroitusoireiden helppous yllätti

Kahvin tai energiajuomien lopettaminen ei
olekaan ollut minulle vaikeaa.

Minulle lopettaminen oli rehellisesti sanottuna helppoa. Pääsin vieroitusoireiden suhteen hyvin vähällä, eikä minua, pelotteluista huolimatta, särkenyt päähän kuin maksimissaan muutaman tunnin ajan. Pystyin keskittymään haluamiini asioihin, eikä mielessäni pyörinyt kahvikelaa. Väsymyskään ei ollut mitään tavanomaista poikkeavaa. Päivien edetessä pikemminkin tuntui, että energiatasoni kohosivat ja jaksoin aiempaa paremmin. Olo tuntui jollain tavalla selkeämmältä ja rauhallisemmalta hyvin pian lopettamisen jäljiltä. Sanoisin, että minulla mainitun kaltaiset maltilliset vieroitusoireet kestivät muutaman päivän, maksimissaan viikon verran. Vieroitusoireet ja ensimmäiset ”kofeiinittomat” päivät ja viikot ovat varmasti vaihtelultaan yksilöllisiä ja toisilla tilanne voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka olin lukenut erilaisia kauhutarinoita kahvin juonnin lopettamisen vaikeudesta ja siitä, kuinka ristiriidassa se oli minun kokemukseni kanssa. Voisin hyvin suositella muitakin uniongelmien kanssa painivia kokeilemaan kofeiinijuomien lopettamista, sillä niistä aiheutuvat vieroitusoireet voivatkin yllättää positiivisesti.

Kahvin juonnin lopettamisen hyödyt ja haitat

Seuraavassa olen listannut huomaamiani ilmenneitä muutoksia lopettamisen jälkeen näin vajaa puoli vuotta kestäneen kahvittoman ajan jäljiltä. Muistutan kuitenkin, että listatut asiat eivät välttämättä johdu yks yhteen suoraan kofeiinipitoisten juomien lopettamisen vaikutuksesta, vaan taustalla voi vaikuttaa monia tekijöitä. Vaikutukset lienee hyvin yksilöllisiä.

✤ Nukun paremmin – nukahdan helpommin, pysyn paremmin unessa & herään kivuttomammin

✤ Unen laatu on mielestäni parantunut

✤ Olen aamuisin virkeä herätessäni

✤ Jaksan paremmin aamusta iltaan & jaksamiseni on tasaisempaa

✤ Stressaan vähemmän!

✤ Levottomuus on vähentynyt & olen paljon rauhallisempi kuin ennen à keskittymiskykyni on vahvistunut eikä ole riippuvainen kofeiinista

✤ Ahdistus on siedettävämpää – harvempaa & lyhytkestoisempaa

✤ Mieleni on tasaantunut & tunnen eläväni paremmin hetkessä, tässä & nyt

✤ Makuaistini on parantunut

✤ Ihoni on kirkastunut & vyötärö kaventunut

Lopetin kahvin juomisen ennen kaikkea saadakseni hyötyjä unettomuuteeni. Tämän toiveen koen täyttyneen, sillä tätä nykyä huonompia nukkumiskausia on merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Nukahdan nopeasti ja kaikkinensa nukun paremmin, energiatasoni ovat päivän mittaan tasaisemmat ja tunnen oloni paljon pirteämmäksi. Tästä taas on seurannut myös esimerkiksi liikunnan saralla suurempaa tekemisen meininkiä ja parempaa palautumista. Yllätyin siitä, kuinka sain lopettamisen myötä hyötyjä myös ahdistuneisuuteen, keskittymiskykyyn ja yleiseen henkiseen hyvinvointiini. Oloni on huomattavasti rennompi, jännittyneisyys on vähentynyt enkä ole kokenut tietynlaista pakokauhun tunnetta kahvittomuuteni aikana, mikä aikaisemmin oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kohdallani lievät paniikkikohtaukset ovatkin kahvin lopettamisen seurauksena loppuneet. Sisäinen hälinäni on hiljentynyt ja mieleni tuntuu paljon tasaisemmalta. Myös stressin kokeminen on vähentynyt, mistä olen luonnollisesti hyvin iloinen. Lisäksi erilaiset fysiologiset muutokset ovat tulleet selkeästi esiin eikä minulle tule enää kahvista ja energiajuomista aiheutuneita sydämentykytyksiä, kohonnutta pulssia eikä kofeiinipiikkejä ja siitä seuraavia laskuja.

Omalla kohdallani lopettamisesta seuranneet
hyödyt ylittävät haitat ja siksi aion jatkaa 
kahvittomalla linjalla.

Toki lopettamisesta on koitunut hieman haittojakin. Minun kesti tottua väsymyksen tunteeseen, sillä kun en enää peittänyt väsymystä keinotekoisesti kofeiinin avulla, väsymys tuntui alkuun hyvin raskaalta. Se lamautti ja saattoi iskeä hyvin äkkiseltään. Minulle uutta (tosin positiivista) oli se, että rojahtaessani sänkyyn, sain unen päästä kiinni heti, vaikka kello olisikin ollut suhteellisen vähän. Lopettamisen myötä aloin ikään kuin opettelemaan ja uudelleen ohjelmoimaan itseäni sen suhteen, minkälaisia tuntemuksia virkeys tai väsymys minussa herättää ja, miltä minusta oikeasti tuntuu pirteänä tai voipuneelta. Toisaalta tämä prosessi on ollut myös tarpeen, sillä omat rajani ovat paremmin selkiytyneet jaksamisen suhteen.

Kahvi on diureetti eli nesteenpoistaja ja juonnin lopettamisesta voi seurata turvotusta ja ummetusta. Sanoisin, että nesteytyksestä huolehtimisella ja ajan kanssa tästäkin pääsee eroon kehon tottuessa uudenlaiseen rytmiin. Samaten jonkinlaisia sosiaalisia haittoja lopettamisesta voi myös seurata, mikäli kahvi tai energiajuoma kuuluu läheisesti osaksi vuorovaikutussuhteen dynamiikkaa. Lopettamispäätöstä ei välttämättä ymmärretä eikä sitä tueta, mistä voi seurata erilaisia negatiivisia kokemuksia. Koska itse siirryin vihreän teen juojaksi (eli en täysin kofeiinittomaksi), minulla ei tämän suhteen ole ollut juuri ongelmia, teetä kun useimmiten eri paikoissa myös on tarjolla.

Aionko jatkaa kahvittomalla tiellä?

Olen pian ollut puoli vuotta ilman kahvia ja energiajuomia, enkä voisi olla tyytyväisempi. Päivääkään en ole lopettamispäätöstäni katunut ja näen hyvin kaukaiseksi sen, että palaisin kyseisten juomien kuluttajaksi. Olen saanut valtavasti hyötyä paitsi unettomuuteen, johon kokeilullani alkujaan tähtäsin, että yllätyksekseni ahdistuneisuuteen ja sen lieventymiseen. Olen tätä nykyä pirteämpi ja vähemmän ahdistunut kuin, mitä olen ollut vuosiin! Olen jokseenkin yllättynyt siitä, miten näin yksittäinen ja suhteellisen simppeli, luonnonmukainen keino on tuonut positiivista helpotusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Siitä syystä halusin asiasta kirjoittaa ja kenties rohkaista muitakin edes kokeilemaan kofeiininkulutuksen leikkaamista. Minä aion kahvittomalla ja energiajuomattomalla tiellä jatkaa tästä eteenkin päin.

 

Kahvin juomisen lopettamisen tueksi muutamia vinkkejä:

• Listaa ylös lopettamista puoltavia ja kumoavia syitä – selvitä itsellesi tärkeimmät syyt, miksi haluaisit käytön lopettaa.
• Lähde pienin askelin liikkeelle. Lopettamisen ei tarvitse olla loppuelämän päätös, vaan voit esimerkiksi lähteä liikkeelle viikon mittaisella tavoitteella.
• Pidä päiväkirjaa. Kirjaa ylös tuntemuksia, havaintoja ja huomioita kokemuksistasi. Huonoina hetkinä voit aina palata niihin ja huomata, miten paljon olet jo edistynyt.
• Tee sinulle mieleisiä asioita! Saat ajatuksesi muualle ja hyvän mielen, lopettamisen ei tarvitse olla kärsimystä.
• Suhtaudu muutokseen mielenkiinnolla ja ole itsellesi armollinen. Tarkkaile muutoksia ja havainnoi siihen asti tultua lopettamismatkaasi. Muistuta itseäsi myös siitä, että onnistuminen voi tulla monen mutkan kautta ja muutos vaatii useita toistoja!

Itsemyötätunnon harjoittelua

Itsemyötätunnon voi ajatella tarkoittavan lempeää suhtautumista itseä kohtaan ja hyväksyvää havainnointia omia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä kohtaan. Kirjaimellisesti itsemyötätunto on myötätuntoista suhtautumista itseä kohtaan ja kykyä suhtautua itseen armollisuudella haastavissakin tilanteissa. Se on ystävänä olemista itselleen. Minä heräsin itsemyötätunnon olemassaoloon työuupumuksen myötä ja ymmärsin, että kyseessä oli minulle ennestään hyvin vieras taito, jota en vielä osannut. Koska puhutaan itsemyötätuntotaidoista, ymmärsin, että minun olisi niitä mahdollista harjoittaa ja, että myös minun olisi mahdollista kehittyä lempeästi itseeni suhtautuvaksi. Harjoittelemisesta on ollut hyötyä ja uskallan väittää, että juuri itsemyötätunnon kehittyminen on ollut merkittävässä roolissa toipumisprosessissani.

Sisäisen puheen muotoutumisesta

Perusta itsemyötätuntotaidoille syntyy lapsuudessa, vuorovaikutuksessa vanhempien, huoltajien tai muiden kasvattavien aikuisten kanssa. Sisäinen äänesi, jolla puhut itsellesi, on saanut vaikutteita siitä puhetavasta, miten sinulle lapsena puhuttiin. Kasvuympäristö, jossa lasta on kannustettu, kehuttu ja rohkaistu on luonnollisesti antanut hyvin erilaiset lähtökohdat sisäisen äänen sävyyn kuin kasvuympäristö, jossa lasta on väheksytty, vaimennettu ja jopa haukuttu. Koska lapsella ei ole kykyä erotella tai arvottaa hänen kohdistuvia puhetapoja toisistaan, ottaa hän ne sellaisenaan vastaan ja oppii sitä kautta tavan suhtautua itseensä. Myös kulttuurilla on näppinsä pelissä siinä, minkälaista sisäistä puhetta suositaan. Suomalaiseen kulttuuriin kietoutuva vaatimattomuuden ja onnen kätkemisen vaade voivat osaltaan suosia paitsi ulkoisesti myös sisäisesti mitätöivää tapaa puhua itselle.

Omia ajatuksia ja tapaa suhtautua itseensä
on aika ajoin tarpeen tarkastella uudestaan.

Ajan myötä kaikkeen myös tottuu ja valheestakin tulee totuus, kun sitä tarpeeksi usein toistaa. Lapsuudessa alkanut vähättely voi siten kulkea ihmisen mukana läpi elämän oman sisäisen puheen siivittämänä. Ennen kaikkea ihminen uskoo omaan sisäiseen ääneensä varauksetta – onhan hän toistellut puhetapansa toteamia luonnehdintoja vuosikausia. Sanomattakin on selvää, mikä määrä potentiaalia voi elämässään jäädä hyödyntämättä, mikäli sisäinen puhe on varsin negatiivista ja kriittistä. Koska ihminen uskoo kuulemaansa, hän saattaa jättää asioita tekemättä ja tilaisuuksia käyttämättä. Usein uudelleen yrittäminenkin voi vaikeutua, sillä tyypillisesti kriittinen sisäinen ääni syyttää itseä vastoinkäymisistä. Negatiivinen sisäinen puhetapa voi siten synnyttää ikävän kierteen ja tehdä ihmisestä kirjaimellisesti vangin oman päänsä sisään.

Itsemyötätunnossa ei ole kyse kriittisen sisäisen puheen totaalisesta sammuttamista tai korvaamista kaiken sallivalla puhetavalla, vaan pikemminkin näiden terveemmästä tasapainosta. Ihmisen evoluution näkökulmastakin katsottuna sopiva määrä kriittistä sisäistä puhetta on ollut tarpeen, sillä ilman sitä, ihminen olisi todennäköisemmin jäänyt petoeläinten jalkoihin ja monet kehitysharppaukset olisivat jääneet saavuttamatta. Kriittinen sisäinen puhe voi siten sopivissa määrissä ajaa ihmistä toimintaan ja pitää huolen siitä, ettei elämä ole pelkkää laiskottelua. Puhun tässä kirjoituksessa kuitenkin sellaisesta kriittisestä ja vähättelevästä sisäisestä puheesta, joka on ottanut ihmisestä ylivallan eikä sallivampaa puhetapaa ole vaihtoehtovalikoimassa.

Työuupumus ja sisäisen äänen kasvava negatiivisuus

Yksi merkittävistä työuupumuksen oireistani oli sisäisen puheeni koventuminen. Mitä pidemmälle uupumus eteni, sen enemmän syyttelin, tuomitsin, haukuin, vähättelin ja ilkeilin itselleni sisäisellä äänellä. Siinä vaiheessa, kun uupumukseni oli eskaloitunut hermoromahduksen pisteeseen, sisäinen ääneni oli tyystin ottanut vallan eikä itsemyötätuntoa ollut maailmassani tuolloin olemassa. Sisäinen ääneni toitotti minun olevan kaikkinensa epäonnistunut ja päässäni pyöri rikkinäinen levy hurjalla vauhdilla siitä, kuinka minä olin syypää uupumukseeni, sössinyt ensimmäisen oman alan työpaikkani enkä enää koskaan tulisi löytämään yhtä mieleistä työtä tulevaisuudessa. Ajatukseni olivat hyvin mustavalkoisia, huolisisällöllisiä ja katastrofiin päätyviä.

Suhtaudun tätä nykyä ajatuksiini vain ajatuksina.

Huomionarvoista tässä on se, että minä uskoin kaiken sen, mitä puhuin itselleni. Pidin ajatuksiani totuuksina ja vähättelin uupumukseen johtaneita ulkoisia tekijöitä. Näin jälkeenpäin tämä tuntuu absurdilta, sillä ulkoisia tekijöitä oli lukemattomia. Minä uskoin sen, että olen epäonnistunut ja huono. Sanomattakin on selvää, mitä tämä tekee ihmisen itsetunnolle, pystyvyyden kokemukselle tai ihmisen tavalle toimia vuorovaikutustilanteissa. Sisäiseen ääneen ja omiin ajatuksiin uskominen vaikutti voimakkaasti siihen, miten käyttäydyin ja, minkälaisia tunnereaktioita minussa syntyi. Olin ajatusteni pauloissa. Tällä on varmuudella ollut oma vaikutuksensa työuupumuksesta aiheutuneeseen hermostollisen hälytystilan pitkittymiseen ja siihen, kuinka taistele, pakene tai jäädy -reaktio oli jokapäiväisessä elämässäni voimakkaasti läsnä. Sisäinen kriitikkoni on tahtomattani ylläpitänyt hermostollista ylivireyttäni, ja sitä kautta tietyllä tavalla lietsonut työuupumuksen oireita.

En poissulje sitäkään vaihtoehtoa, etteikö koventunut sisäinen ääni ollut paitsi työuupumuksen oire, myös yksi syy ja myötävaikuttava tekijä sille, että minä työuuvuin. Itseen kohdistuva jatkuva kritiikki uuvuttaa kenet tahansa – tuli se sitten ulkoa tai sisältäpäin. Tunnistan itsessäni paitsi taipuvaisuutta suorittamiseen myös korkeaa vaatimustasoa itseäni kohtaan – toimintatapoja, jotka ovat yhteydessä kriittiseen sisäiseen ääneen. Minulle on ollut tärkeää tunnistaa niitä tekijöitä, miksi suhtaudun itseeni niin tuomitsevasti ja syyllistävästi. Toipumisprosessin tärkeimmät oivallukseni ovat kytkeytyneet juuri näiden tekijöiden havaitsemiseen. Vaikka ymmärränkin itseäni tätä nykyä paremmin, fakta on se, ettei omien ajatustapojen muuttaminen ole helppoa. Muutos vaatii onnistuakseen lukemattoman määrän toistoja.

Muutosta kohti

Olen aikaisemmin tuonut esiin useissa kirjoituksissani sitä, kuinka toipumiseni pääsi lähtemään käyntiin hieman jälkijunassa erityisesti siksi, että saamani hoito terveydenhuollon puolelta ei täysin kohdannut tilannettani. Hakeuduin hoitoon muun muassa siksi, että sisäinen ääneni oli työsuhteen myötä käynyt entistä piinaavammaksi ja epämiellyttäväksi. En jaksanut enää kuunnella ääntäni, vaan halusin siihen muutosta. Minulle oli päivänselvää, että kyseessä oli sisäinen ääneni eikä ulkopuoliset äänet. Siksi olin lievästi järkyttynyt siitä, että kertomaani tulkittiin päinvastaisesti ja minut leimattiin psykoottiseksi. Koska sisäinen puhe on totta kai subjektiivista, sitä voi olla vaikea arvioida kolmannen osapuolen taholta. Nykyisin kuitenkin tiedän asioista paremmin ja pidän hälyttävänä sitä, miten huonosti psykiatrisissa palveluissa tunnutaan ymmärtävän potilaan huonon itsemyötätunnon merkitys. Mielestäni siinäkään ei pitäisi olla mitään epätavallista, että vaikeissa elämäntilanteissa sisäinen puhe voi koventua. Kenties tietyillä persoonallisuuspiirteillä varustettu henkilö myös koventaa suhtautumista itseensä enemmän kuin toisen tyyppinen henkilö. Kriittistä sisäistä puhetta ei kuitenkaan suorilta käsin tulisi patologisoida.

Psykiatriaisten palveluiden kohtaamattomuus pelästytti minut ja sai minut jossain vaiheessa jopa epäilemään, josko minun sisäinen ääneni olisi tavanomaista hullumpi. Ensiarvoisen tärkeää minulle olikin päästä psykoterapiaan, jossa ymmärretään ihmisen psykologiaa ja luodaan tila, jossa sisäisestäkin äänestä voidaan keskustella rakentavassa ja luottamuksellisessa hengessä. Vasta oikeastaan psykoterapian aloittaminen herättelikin minut itsemyötätunnon polulle ja ymmärsin sen, että minua vaivasi koventuneet itseäni koskevat ajatukset, joilla ei ollut mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Terapian myötä itsetuntemukseni nimittäin vahvistui ja aiheutti sen, että aloin näkemään paitsi itseäni myös menneitä tapahtumia uudessa valossa. Perspektiivien määrä laajeni ja aloin tosissaan kyseenalaistamaan sitä, olenko oikeasti niin huono ja epäonnistunut kuin mitä sisäinen ääneni antaa minun ymmärtää. Jos olisin, niin mistä se johtuu ja, mikä saa minut ajattelemaan näin vähättelevästi? Hiljalleen huomasin entisestään kyseenalaistavan omia ajatuksiani itsestäni ja saavani tilalle vaihtoehtoisia tapoja suhtautua itseeni. Kenties en ollutkaan niin epäonnistunut kuin olin antanut itseni ymmärtää.

Ajatustyötä

Suhtautuminen itseeni oli varsin negatiivista ja kriittistä eritoten siksi, että uskoin ajatuksiini. Otin ne kirjaimellisesti todesta. Saadakseni tähän muutosta, halusin paremmin ymmärtää ajatuksiini liittyvää logiikkaa ja ylipäänsä sitä, millä tavoin ne ohjaavat ihmisen toimintaa. Terapiaprosessin lisäksi tutustuinkin ajatuksia ja läsnäoloa käsittelevään kirjallisuuteen. Tässä kohtaa haluan mainita Eckhart Tollen Läsnäolon voiman, josta on omassa toipumisprosessissani ollut valtavasti hyötyä. En juurikaan perusta henkisten gurujen tuotannosta, mutta Tollen teos sai minut ensimmäistä kertaa oikeasti ymmärtämään, mistä mindfulnessista on kyse, mitä on tietoinen läsnäolo ja, mitä tämä kaikki kietoutuu nykyhetkeen. Jos minun pitäisi nostaa yksittäinen teos, josta olen saanut toipumiseni aikana eniten hyötyä, olisi se todennäköisesti juuri Tollen Läsnäolon voima. Suosittelen teosta lämpimästi ihan jokaiselle. Joka tapauksessa, seuraavien havaintojen avulla pystyin paremmin uudelleen suhtautumaan ajatuksiini ja sitä kautta lisäämään henkistä kapasiteettiani.

Työuupumuksen myötä erinäinen
ajatustyö, mindfulness ja meditointi ovat
tulleet minulle tärkeiksi.

Minulle tärkeimpiä oivalluksia oli siinä, että ajatusten kieltämisen sijasta hedelmällisempää on hyväksyntä. Itsen kieltäminen ajattelemasta, ”Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia”, varmistaa lähinnä vain sen, että ajatuksissa leijailee juuri kyseinen vaaleanpunainen elefantti. Tästä taas seuraa epäonnistumisen tunnetta ja syyllisyyttä siitä, että ei kyennyt olemaan ajattelematta sitä, mitä sanottiin. Pidemmän päälle tämän kaltainen on hyödytöntä ja voi vain lisätä negatiivista ja syyttelevää puhetapaa itseä kohtaan. Olen myös huomannut, että yhtä lailla kuin vaikeiden tunteiden, myös vaikeiden ajatusten pois lakaisu ja käsittelemättä jättäminen vain hidastaa niiden yli pääsemistä. Siksi olisi hyvä olla kieltämättä itseä ajattelemasta jotakin tiettyä asiaa, vaan ennen kaikkea suhtautua ajatuksiin hyväksyvästi.

Ajatusten hyväksyntä tarkoittaa sitä, ettei niitä luokitella tai määritellä, vaan ajatusten annetaan virrata vapaasti, tulla ja mennä. Niihin ei takerruta ja aivan kuin tunteet, myös ajatukset voidaan nähdä ohimenevinä. Hyväksymistä voidaan toteuttaa tarkkailemalla omaa mieltä ja sen ajatuksia objektiivisesti ns. ajattelijan tarkkailulla. Alettuani tietoisesti tarkkailemaan mieltäni ja ajatuksiani, minussa heräsi jotain, mitä en ollut aiemmin kokenut. Minussa heräsi jonkin sortin tietoisuus, ajattelijan tarkkailija, ja koin valtavaa sisäistä tyyneyttä saamalla etäisyyttä ajatteluuni. Ymmärsin ajatusteni olevan vain puhuttua kieltä, sanahelinää. Minä ja olemassaoloni on sanojen tuolla puolen. Ensimmäisiä kertoja pitkiin aikoihin mieleni oli hiljainen ja ajatusvirta tyyntynyt. Tietystikään näin ei ollut tai ole jatkuvasti, mutta kontrasti aikaisempaan sisäiseen hälinääni oli sen verran suuri, että pidin muutosta erittäin tervetulleena.

Itsemyötätunnon hiljalleen herääminen

Itsetuntemuksen lisääntyminen ja ajatusten parissa työskenteleminen ovat olleet minulle tärkeitä keinoja itsemyötätunnon herättelemisessä. Muutos ei ole ollut helppoa ja se on vaatinut osakseen lukemattomia toistoja ja epätoivonkin hetkiä. Haluan myös muistuttaa siitä, että jokaisen lähtötilanne itsemyötätunnon suhteen on erilainen, sillä siihen vaikuttaa vahvasti lapsuuden kokemukset ja elämänpolun varrella tapahtuneet merkitykselliset tapahtumat. Tulen mahdollisesti tulevissa kirjoituksissa avaamaan hieman tarkemmin polkuni varrella sattuneita tapahtuneita, jotka ovat muokanneet sisäistä ääntäni tiukempaan suuntaan. Tunnistan nimittäin lähteneeni itsemyötätunnon suhteen aika lailla nollista, ja sisäinen orjapiiskurini on ollut elämässäni läsnä jo kauan ennen työuupumukseen sairastumista. Työuupumus vain ikään kuin pakotti minut selkä seinää vasten ja ajoi minut työstämään toimimattomia tapojani toimia (ja ajatella).

Itsemyötätuntotaidon kehittyminen on ollut 
toipumisprosessina yksi merkityksellisimpiä
asioita.

Itsemyötätunnon hiljalleen herääminen on herättänyt minussa paitsi ilon ja onnistumisen tunteita myös surua. Miten olenkaan puhunut itselleni niin rumasti ja tuomitsevasti? Miksi olen kohdellut itseäni niin huonosti? En voisi kuvitellakaan puhuvani samalla tavalla kenellekään toiselle, enkä onnekseni enää itsellenikään. Itsemyötätunnon harjoitteluun liittyy minulla myös helpotuksen tunteita: voin hyväksyä sen, mitä minulle on tapahtunut ja, miten minulle on puhuttu ja silti valita toimivani tästä eteenpäin toisin. Minulla on aikuisena päätäntävalta sen suhteen, miten kohtelen itseäni.  

Itsemyötätunnon harjoittelemisessa riittää työn sarkaa, mutta tänä päivänä pystyn todeta pitäväni itsestäni päivä päivältä enemmän. Pidän nykyisin ajatuksiani vain ajatuksina ja suhtaudun siten mieleni hälinään aiempaa tyynemmin. Mikäli olet päässyt lukemassasi tänne asti, muistutan sinua vielä siitä, että itsemyötätunnon tavoittelu on erityisen kannattavaa siksikin, että suhde itseen on pidin ihmissuhde, mitä meillä elämän aikana tulee olemaan. Siksi näen itsemyötätunnon harjoittelun kannattavana – työuupumustaustalla tai ilman.

Itsemyötätunnon harjoittelua helpottaneet huomioni:

• Kirjaa ylös ajatuksiasi erityisesti silloin, kun koet vastoinkäymisen. Kirjaa ylös, mitä tuolloin ajattelet itsestäsi. Kirjaamisen avulla saat ajatuksiisi paremmin etäisyyttä ja uudelleen jäsentymistä voi tapahtua. 
• Näytä kirjaamasi asiat läheisellesi. Pitävätkö ne hänen mielestäsi paikkansa? Voitte pohtia, miten läheisesi suhtautuisi sinuun ja itseensä vastaavassa tilanteessa.
• Kannusta itseäsi peilin edessä. Voit luoda toivoa tuleviin koitoksiin tai kiittää jo menneistä tapahtumista. Havainnoi hyväksyvästi mieltäsi, mikäli harjoitus herättää negatiivisia ja latistavia ajatuksia itsestäsi.
• Suhtaudu ajatuksiisi mielenkiinnolla. Miksi ajattelen olevani asiaa x? Mistä tämä ajatus on peräisin? Voisinko ollakin asian x sijasta asiaa y, tai sekä että?
• Havainnoi tilanteita, joissa olet erityisen itsekriittinen. Tilanne lienee sinulle tärkeä ja haluat onnistua. Kokeile seuraavalla kerralla kannustaa ja kehua itseäsi, tuntuuko tilanne tällöin miellyttävämmältä?
• Älä soimaa itseäsi, jos huomaat suhtautuvasi itseesi negatiivisesti. Itsemyötätunnon harjoittelu vaatii toistoja ja jo itsekritiikin havainnoiminen on askel oikeaan suuntaan.