Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskomukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskomukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. toukokuuta 2025

Saanko olla onnellinen?

Olen työuupumuksesta toipumiseni varrella tehnyt erilaisia havaintoja virheellisistä ydinuskomuksistani. Olen kantanut sisälläni joitakin hieman vinksahtaneita käsityksiä, jotka ovat tietämättäni kaventaneet elämääni ja rajoittaneet suhtautumistani ympäröivään maailmaan. Uudelleen arvioinnin paikka on tullut tarpeeseen, ja viime postauksissa avaamani psykoterapia tarjosi sopivan tilaisuuden näin toimimiselle. Juuri terapiassa havahduin esimerkiksi huomaamaan miten en nähnyt itseäni ihmisenä, joka ansaitsisi olla onnellinen ja meni kauan aikaa ennen kuin minun alkoi olla mahdollista vastata myöntävästi kysymykseen siitä, saanko minä olla onnellinen? Tässä postauksessa tarkastelen tämän kaltaista onnellisuuden teemaan liittyvää haitallista ydinuskomustani, jonka muovautuminen parempaan on ollut avainasemassa työuupumuksesta toipumisessa ja elämänlaatuni parantumisessa.

Mitä tarkoitan onnellisuudella?

Onnellisuudesta löytyy useita eri määritelmiä erilaisista lähteistä. Yleisesti ottaen onnellisuus ilmenee subjektiivisina kokemuksina, jotka koostuvat vaihtelevista elementeistä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi terveys, toimivat ihmissuhteet, myönteiset tunteet ja positiivinen asenne elämää kohtaan. Nykypäivänä onnellisuuden tavoittelu tuntuu olevan varsin tavanomaista ja sen voi katsoa kietoutuvan osaksi yksilökeskeistä kulttuuria. Onnellisuuden saavuttamisesta on tullut tärkeä palanen yksilöiden minuuksien rakennusprojekteissa, joissa sangen usein korostuu kerskakulutus. Myös markkinat ovat tämän huomanneet ja onnellisuus onkin suurta bisnestä kuluttajien ostopäätösten muovaamisessa. Toisaalta yksilöitä voidaan myös syyllistää onnellisuuden tavoittelusta ja kutsua sitä lähinnä yhdeksi ensimmäisen maailman ongelmaksi

Elämää Uupuneen Silmin
Kiitollisuuden tunne asettuu lähelle
onnellisuudeksi ymmärtämääni kokemusta.

Pohdin pitkään haluanko käyttää onnellisuuden käsitettä asiani ilmaisussa, sillä koen tarkoittavani postauksessani myös sellaisia tuntemuksia, jotka eivät välttämättä suoraan liity edellä mainitun kaltaiseen ymmärrykseen onnellisuudesta. Tässä postauksessa tarkoitan onnellisuudella sisäistä kokemusta ja tunnetta, joka ilmenee jonkinlaisena tyytyväisyytenä vallitsevaa hetkeä kohtaan. Tunne on irrallinen sitten kun -ajattelusta eikä se ole riippuvainen materialistisista asioista. Minulle onnellisuuden tunne on yhteydessä olemassaoloon ja läsnäoloon eikä ulkoiseen maailmaan liittyvät tekijät varsinaisesti heikennä tai voimista sen perusolemusta – onnellisuus ei ole saavutus. Onnellisuus on ikään kuin vallitseva pohjavire, joka vaikuttaa ohimeneviä tunteita syvemmällä tasolla. Ajatuksiani onnellisuudesta ovat muovanneet paljolti Eckhart Tollen ja Frank Martelan teokset, joita suosittelen lämpimästi myös muille aiheesta kiinnostuneille.

Miksi en ole kokenut olevani onnellisuuden arvoinen?

Elämänhistoriallani on tekemistä sen kanssa, miksi vasta työuupumuksesta seuranneen toipumisen myötä aloin ymmärtää, etten jostain syystä kokenut saavani olla onnellinen. Vaikka jo työuupumus itsessään blokkasi onnellisuuttani, oli minun ollut haastavaa sitäkin ennen nähdä itseäni onnen arvoisena. Uskon tämän kytkeytyneen heikkoon itsearvostukseen sekä lapsuudessa koettuihin näkymättömyyden kokemuksiin. Omakuvaani kun olivat lapsuudesta asti värittäneet erityissiskon rinnalla toiseksi jääminen, huonommuus ja häpeä. Omista onnistumisista iloitsemiset jäivät puolitiehen, kun tiesi, ettei siskoni kykenisi samaan: itseä kohtaan koettua tyytyväisyyttä onkin aina värittänyt jonkin asteinen syyllisyys. Minulla on myös jäänyt lapsuudestani kuva, että perhe- ja työelämän vaatimukset veivät vanhemmiltani paljolti resursseja enkä usko heidän olleen kovinkaan onnellisia. Mallioppimista lienee kohdallani tapahtunut ja toisaalta yrityksiä olla lisäkuormittamatta heitä omalla toiminnallani.

Elämää Uupuneen Silmin
Traumat tekevät värikkäästä maailmasta 
mustavalkoisen.

Uskon traumataustan vaikuttavan ihmisen kykyyn tuntea onnellisuutta. Käsittelemättömät traumat tekevät elämästä usein raskasta, traumojen välttely vie energiaa eikä traumoja kokenut henkilö välttämättä usko elämän tarjoavan hänelle mitään hyvää. Henkilö voi myös ajatella, ettei hän tämän kaltaista hyvää edes ansaitsisi. Traumat siten ikään kuin säilövät onnellisuuden kokemuksen lukkojen taakse. Avainasemassa tämän murtamisessa ovat traumojen työstäminen ja itsemyötätunto (ammattilaisen apu on useimmiten tarpeen). Lisäksi näen, että traumatausta toimii onnellisuutta heikentävänä tekijänä siksikin, että silloin herkemmin ajautuu toistamaan traumojaan ja hakeutuu tilanteisiin, jotka aiheuttavat onnen sijasta kärsimystä. Kohdallani esimerkiksi lapsuudessa koettu henkinen laiminlyönti ohjasi minua aikuisuudessa ihmissuhteisiin, joissa samanlainen käytös toistui. Vaikka minä esimerkiksi tiesin, ettei kokemassani traumasuhteessa ollut kaikki kohdillaan, niin irtaantuminen siitä oli hyvin vaikeaa. En tiennyt paremmasta ja toisaalta syvällä sisimmässäni myös kuvittelin ansaitsevani huonon kohtelun ja henkisen piittaamattomuuden. Onnellisessa suhteessa oleminen tuntui kaukaiselta ja asialta, jonka arvoinen en olisi.

Onnellisuuden tunteen esiintulosta

Toipumiseni edetessä aloin hiljalleen tuntea minulle melkoisen vierasta positiivista tunnetta, jonka identifioin alun epäilysteni jälkeen onnen kokemiseksi. Tunne oli minulle sen verran vieras, että sen tunteminen herätti minussa alkuun ristiriitaisiakin ajatuksia. Vanhasta tottumuksesta koin hyvästä olostani syyllisyyttä ja häpeää, sillä mieleni muistutteli minua siitä, kuinka jollakin toisella on asiat kuitenkin huonommin, eikä minun siitä syystä olisi ok voida liian hyvin. Nykyisin pidän tällaista ajattelutapaa hyvin haitallisena, sillä minun onnellisuuteni ei ole keneltäkään muulta pois enkä tarvitse siihen lupaa keneltäkään. Onnen kokeminen ihan vain omasta olemassaolosta ei riistä ketään millään tavalla. Suuressa osassa toipumistani on ollut haitallisten ihmissuhteiden uudelleen tarkastelu ja etäisyyden ottaminen sellaisiin henkilöihin, joiden kanssa ei ole mahdollista voida hyvin. Kohdallani tämä on tarkoittanut esimerkiksi toista vanhempaa.

Elämää Uupuneen Silmin
Onnellisuus tuntui minusta alkuun vieraalta.

Muistan orastavan onnellisuuden herättäneen minussa myös pelkoa, sillä jostain syytä pelkäsin, josko vointini huononisi sen seurauksesta entistä pahemmaksi. Näin onnellisuuden asiana, josta väistämättä seuraisi rangaistus. Tästä syystä epäröinkin uuden, onnellisemman sivun kääntämistä elämässäni. Vanhoista ja kuormittaneista (mutta tutuista) asioista irti päästäminen tuntui alkuun pelottavalta ja vei myös hetken ennen kuin luotin itseeni sen suhteen, etten ole sabotoimassa omaa onneani heti tilaisuuden tullen. Asioiden työstäminen toi epäilyksiini helpotusta ja oma itseluottamukseni vahvistui sitä mukaan, kun sain toimijuuttani takaisin toipumisen myötä. Myös onnellisuuden tunteminen voimistui sitä mukaan, kun vointini koheni ja terapian loppuvaiheilla saatoin jo luottaa siihen, ettei tunne ole ihan heti häviämässä elämästäni.

Minun täytyy myös todeta, että alkuun tuntui varsin oudolta tuntea olonsa niin onnelliseksi siitäkin syystä, että ulkopuolisen silmissä näyttäydyin kaikkea muuta kuin onnellisen ihmisen prototyyppinä. Olin työtön mielenterveyskuntoutuja, jonka viikkoaktiviteetteihin kuului terapiassa käyminen. Olin siis kaukana siitä median luomasta onnellisen ihmisen kuvasta, johon usein liittyy menestystä ja ulkoisia saavutuksia. Tämä on kenties yksi syy, miksi ylipäänsä haluan aiheesta kirjoittaa. Onnellisuus on lopultakin sisäinen kokemus ja vaikka ulkoisilla asioilla on totta kai vaikutuksensa ihmiseen, niin näen niiden kalpenevan olemassaolosta kumpuavan tunnekokemuksen rinnalla. Lottovoitto tekisi minut varmasti iloiseksi ja kenties lisäisi kokemaani onnellisuutta hetkellisesti, mutta sisäistä maailmaani se ei välttämättä rikastuttaisi lainkaan – kenties päinvastoin. Toki on hyvä huomata, että omalla kohdallani maksullinen terapia on ollut tärkeässä roolissa onnellisuuden herättelyssä ja siten rahalla on ollut tässä oma välineellinen roolinsa.

Onnellisuus on oikeus

Elämää Uupuneen Silmin
Onnellisuus asuu meissä jokaisessa.

Nykyisin minussa herää tietynlaista surua sitä nuorta minääni kohtaan, kuka ei ajatellut saavansa olla onnellinen. Jos voisin niin palaisin ajassa taaksepäin, halaisin häntä ja kertoisin hänen olevan kaiken sen hyvän arvoinen, mitä elämä tuo tullessaan. Vaikka kukaan ei tätä koskaan minulle kertonutkaan, niin olen tullut siihen lopputulemaan, että onnellisuus on perusoikeus ja se löytyy ihan vain olemalla olemassa. Uskon myös, ettei onnellisuus vähene jakamalla: muiden ihmisten huomioiminen, ystävällinen kohtelu ja avun antaminen eivät vaadi paljoa, mutta voivat antaa sitäkin enemmän niin avun kohteena olijalle kuin itse auttajallekin.

Minulla onnellisuutta on parhaiten edistänyt henkinen hyvinvointi ja traumojen työstäminen. Elämänhistorian uudelleen tarkastelu ja epämukavien tunteiden sietämisen opettelu on ollut raskasta, mutta kaiken sen työn arvoista. Minun ei enää tarvitse tehdä onnellisuuttani sabotoivia valintoja tai miettiä loukkaako hyvä oloni jotakuta toista, vaan voin kevyin mielin ottaa hetkestä ilon irti. En enää usko siihen, etten jostain syystä saisi olla onnellinen, vaan tiedän nykyisin paremmin: minä saan ja haluan olla onnellinen – aivan kuten kuka tahansa muukin!

 

Millä tavalla omia uskomuksia voi lähteä työstämään?

  • Tutustu omiin ajattelutapoihin.
  • Tunnista uskomusten joukosta haitallisia ja sinua vähiten palvelevia.
  • Haasta epäedullisia uskomuksia ja etsi vaihtoehtoja.
  • Uudelleen arvioi ja luovu tarvittaessa sellaisista käsityksistä, jotka heikentävät elämänlaatuasi.
  • Suuntaudu kohti uutta ja parempaa huomista!